Vapaaehtoistyö antaa iloa tekijälleen

14.08.2018

Mielen ry:n kautta vapaaehtoistoimijaksi ryhtynyt Marika aloitti tsempparina eli mielenterveyden häiriöstä toipuvan henkilön tukijana ja kannustajana kolmisen vuotta sitten. Hän kiinnostui vapaaehtoistoiminnasta omassa elämässään kokemiensa haasteiden myötä.

– Kun on käynyt sen oman polun läpi, niin voi auttaa jotakuta toistakin. Matkan varrella olen myös saanut tsempparina toimimisesta valtavasti itsellenikin. Tsempattavan kanssa tulee tehtyä asioita, joita itsekseen ei välttämättä tulisi tehtyä, Marika kertoo.

Marika kävi ennen tsempparitoiminnan aloittamista Mielen ry:n Mielen Avoimen Opiston järjestämän Mielenterveyden ensiapu – koulutuksen, joka antoi eväitä vapaaehtoistoimintaan. Yhteistyö on sujunut tsempattavan kanssa hyvin. Marika sanoo heillä olevan yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Naisten välille on muodostunut vuosien mittaan ystävyyssuhde.

Tapaamisia on muutaman kerran kuussa ja tekeminen sovitaan yhdessä. Marikan ja tsempattavan tapaamiset ovat olleet monipuolisia.

– Juttelemme eri asioista. Se mitä olemme tehneet, on ollut osin toiminnallistakin. Joskus käymme kahvilla tai syömässä. Olemme käyneet myös keilaamassa, taidenäyttelyssä, Vapriikissa, Viikinsaaressa ja Arboretumissa.

Hän pitää vapaaehtoistyötä tärkeänä.

– Mielestäni Suomessa hirveän vähän huomioidaan mielenterveyskuntoutujia ja vanhuksia. Sitä voisi olla paljon enemmän. Vapaaehtoistyö on aina vapaaehtoista. Mutta ajattelen niin, että muutama tunti omasta ajasta kuukaudessa ei ole kovin paljoa annettu. Olen saanut siitä iloa, että pystyn auttamaan toistakin lähtemään kotoa. Tsempattavan innostuessa jostakin tekemisestämme saan itsekin hyvän mielen, hän kuvailee.

Marika kokee saaneensa Mielen ry:ltä tukea matkan varrella aina tarvittaessa. Hän, tsempattava ja Mielen ry:n työntekijä tapaavat silloin tällöin myös välitapaamisissa.

– Kun itselläni oli haastavampi elämäntilanne, tiesin että täytyy pitää taukoa ja otin Mielen ry:hyn yhteyttä. Jos tulee itselle jotain tai toisesta huoli, on aina se numero puhelimessa johon voi ottaa yhteyttä. Se on tärkeää.

Marika painottaa vapaaehtoistoimijan oman jaksamisen tärkeyttä. Oman voinnin on oltava tarpeeksi hyvä vapaaehtoistyössä toimiessa. Vapaaehtoistyöntekijä ei myöskään toimi ammattilaisen roolissa.

Hän antaa vapaaehtoistyöstä kiinnostuneelle mutta vielä epäröivälle vinkin:

– Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan. Ei se mitään ota ellei annakaan. Suosittelen vapaaehtoistyötä oikeastaan ihan kaikille omien voimavarojen mukaan.

Kiinnostuitko vapaaehtoistoiminnasta? Lue lisää ja ota yhteyttä

Pinja Paavola, 2018