Mielekästä liikunnan iloa -hankeen vaikuttavuus arvioitu

03.05.2021

Mielekästä liikunnan iloa -hanke (MLI) toimi vuosina 2018–2020. Hankkeen ideana oli tarjota vähän liikkuville ihmisille liikuntaryhmiä ja retkiä sekä järjestää tapahtumia muiden toimijoiden kanssa. Kolmen vuoden aikana hankkeessa kävi liikkumassa ja virkistymässä yli 1700 asiakasta. Toimintaa järjestettiin Tampereella, Kangasalla, Ylöjärvellä sekä Pälkäneellä.

Hankkeen onnistumisesta ja vaikuttavuudesta on laadittu raportti.

Hankkeen järjestivät yhdessä Mielen ry sekä Rientolan setlementti ry. Hanke oli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoittama.